Itsekäs?

Lauantaina istuksin mökkisaunan jälkeen kuistilla ja ajatukset lähti juoksemaan. Olenko itsekäs kun haluan lähteä maailmalle ja jätän tutun elämän taakse? Onko itsekästä ajatella niin paljon sitä, mitä itse elämältä haluaa ja tehdä sen mukaisesti? Onko oikein, että jätämme kissat jo toisen kerran vanhempien hoivaan kun viime reissulta palatessa vannoin itselleni, etten enää koskaan jätä niitä niin pitkäksi aikaa? Onko minulla oikeutta noin vain lähteä, ripotella tavarat sinne tänne pyörimään toisten nurkkiin melkein vuodeksi ja palata sitten takaisin?

Jollain lailla tuli syyllinen olo. Jätämme perheen ja ystävät reissun aikana joskus ehkä pitkiksikin ajoiksi miettimään, mitä meille kuuluu, kun Uudessa-Seelannissa on lukemani mukaan yhtä ”loistavat” nettimahdollisuudet kuin Australiassa oli. Toki esim. tekstiviestit kulkevat, mutta välillä ei välttämättä ole kenttää useampaan päivään. Meiltä jää välistä monet tapahtumat/juhlat, esim. joulu, uusi vuosi, monet synttärit, juhannus ja festarit. Sosiaalisen median mukana pysyy ehkä jollain lailla perillä siitä, mitä joillekin kuuluu, kun ei kaikkien kanssa kuitenkaan tule pidettyä aktiivisesti yhteyttä. Niin paljon jää kokematta läheisten kanssa ja jo valmiiksi se harmittaa hieman.  Ja se koti-ikävä, eipä sitä voi välttää. Pahinta viime reissussa oli ajoittainen, jopa musertava koti-ikävä. Muistan vieläkin yhden kesäkuisen illan kun oli äidin kanssa sovittu ensimmäinen skypettelyaika kahteen kuukauteen. Odotin koko päivän iltaa malttamattomana, koska vaikka viestejä oltiin lähetelty, ei se ole sama kun puhuminen. Mentiin illalla mäkkäriin, ihan vaan huomataksemme, että netti ei toimi. Ei sitten millään. Jonkun aikaa konetta rämpättyä taidettiin kysyä työntekijältä netistä, että mikä mättää. Jostain syystä netti katkaistiin jossain kahdeksan-yhdeksän aikaan iltaisin ja aukaistiin taas aamulla. Mentiin takaisin kämpille ja miehän murruin. Soitin äitille sitten ihan normipuhelun, koska oli vaan ikävä. Varmaan sain ehkä kaksi lausetta sanottua koko puhelun aikana kun oli tunteet niin pinnassa, eikä pitkään pystynyt puhumaan kun saldorajat paukku, mutta kyllä se helpotti. Kyllä se koti-ikävä iskee tälläkin reissulla, saa vaan nähdä tuleeko se tällä kertaa kahta kauheammin. Joka tapauksessa se tulee. 

Tiedän kyllä myös sen, että reissun päällä olo ei aina ole herkkua. Ei ole yhtä paikkaa jonne mennä, ei ole kotia. Omat herkkuruoat menevät uusiksi kun kaupoissa ei myydäkään suomalaisia tuotteita. Kaikki omaisuus mukana rinkassa ja ainoa säilytyspaikka on auto. Alussa ei yhtään tuttavaa, vain me kaksi. Ruokavalio muuttuu kun tien päällä ei välttämättä ole sitä jääkaappia mukana. Ei välttämättä pääse harrastamaan omia juttuja pitkiin aikoihin. Varmasti tulee päiviä kun kiroan purevaa ja jäätävää meri/vuoristotuulta, kylmyyttä, nuudelien syöntiä ja autossa nukkumista. Sitä, että illalla ei voikaan löhötä sohvalla ja töllöttää lempisarjaa telkkarista vaan joutuu värjöttelemään autossa/teltassa, vaikka varmasti yövytään myös hostelleissa välillä. Oon sellainen vilukissa, että tänäkin aamuna sormet käpertyivät seitsemän aikaan pyörällä töihin ajaessa tangon kahvoihin aivan kohmeessa. Tuli vaan sitten mieleen, että tosiaan, mehän ei mihinkään 24/7 lämpöseen paikkaan olla menossa, vaan maahan, jossa maisema muuttuu vuoristosta aavaksi saman päivän ajon aikana. Olikohan taas niin hyvä idea matkustaa Seelantiin sen loppukesän aikana… 

Mutta siis, siitä itsekkyydestä vielä. Onko väärin ylipäätään lähteä? Eihän se esim. ympäristön kannalta mikään ekoteko ole, yhteiskunta ei saa verotuloja kun en ole reissun aikana työmarkkinoiden käytössä ym ym... Paljon merkittävämpänä pidän kuitenkin itse sitä poissaoloa läheisten luota. Mitä tahansa voi tapahtua sekä läheisille että meille sen vuoden aikana. Onko väärin olla poissa rakkaiden elämästä vain siksi, että saa itse uusia kokemuksia? Uusia kokemuksia, jotka avartavat ehkä mieltä enemmän kuin kotimaassa olemalla. Ystäviä, joita ei Suomessa tapaisi. Paikkoja, joiden luo on joskus haaveillut matkustavansa, muttei koskaan pitänyt sitä realistisena. Itsekkyyttä tai ei, kun veri vetää maailmalle, on mentävä. Ihan sillä riskillä, että mitä vaan voi sattua, vaikka pysyttelisi kotonakin.