perjantai 27. heinäkuuta 2012

LOMALOMALOMA

Jahuuuuu, tänään on se päivä!! Miehekkeellä alkaa loma ja tää tyttö lähtee taas tien päälle (tai siis yhdessähän myö mennään, en lähde taas liuhuumaan yksin). Johan sitä on melkein 3½ viikkoa oltu paikoillaan, joten joutaakin :D Sanotaanko, että on meinannu välillä pälli levitä kun oon mököttäny päivät yksin, sain siitä ihan tarpeekseni jo Supperissa. Mutta nyt tää päivä on täällä, jes!! Viikonloppu Helsingissä pyöriessä ja ylihuomisen huomenna (miun lempi-ilmaisu lapsena) Kreikkaan!


Mutta tähänkin asiaan löytyy tottakai varjopuoli. Perhanan pakkaaminen nimittäin. Yleensä aloitan pakkaamaan ihan liian ajoissa, mutta nyt se jäi torstai-iltaan. Ei hirveästi nimittäin houkutellu tavaroiden mättäminen taas matkalaukkuun. Isoin osuus on jo takana (tai no isoin joo, kissat pitäis vielä saada kuljetusbokseihin, auh), joten nyt vaan mietin, että mitähän unohtuu. No, ainakin miulla on mukana paljon kissankarvaisia vaatteita (pakkauskaverit oli mukana!)









Välissä vähän railakkaita ja hyvin edustavia rokkikuvia, en niitä näköjään oo aiemmin laittanut. En siis huvikseni pidä stetsonia päässä, ei kuulu normityyliin :D Ja näköjään naamalla on ollut joku lihastoiminnan häiriö koko Ilosaarirockin ajan, koska yhdessäkään en ole normaalin näköinen.


Vaikka oon ollu lomalla jo kuukauden päivät, niin tänä aamuna tuli ajatus, että nyt mie oikeesti vasta oon loman tarpeessa. Aamuhan alkoi joskus puoli seitsemän aikaan kun Veeti mouruaa keittiössä niin että seinät raikaa eikä miun sängynpohjalta karjaisemat "kultarakas pitäisitkö kauniin turpasi kiinni" -huudot vaikuttanu taaskaan mitenkään. Sitten kun itse nousin, niin tottakai molemmat möllit käy nukkumaan. Mutta sehän oli vaan alkua loistavalle aamulle! Kahvipurkkia avatessa onnistuin hajoittamaan yhden kynnen. Se repesi ihanasti pikkusen turhan alhaalta ja nyt miulla on söpöt vaaleanpunaiset, lasten kukkalaastarit oikeassa nimettömässä (ehkä en kuvaile tätä sen enempää...). Aamun kruunasi se, kun hetken päästä huomasin että miulla on peukalo keittämättömän munan sisässä. Öh, luulin että ne oli keitettyjä, eipä ollukkaa! No, lähteehän se aamu käyntiin sormi löysän munan sisässäkin.. Ihme kyllä, mikään noista ei onnistunu lannistamaan fiilistä ja nyt vaan odottelen, että ukko tulis töistä ja matka voi alkaa!


Kanadakuvat oon jo tänne laittanu, mutta voisin vielä reissun jälkeen kirjoitella jonkinnäköisen postauksen Lefkasista. Pari-kolme viikkoa siis luultavasti täydellistä hiljaisuutta täällä, mutta sitten tulee edes jotain! Blogin tulevaisuudesta muuten en osaa sanoa oikeastaan mitään, koska en tiedä onko miun arkielämässä mitään mielenkiintoista kerrottavaa, mutta katsotaan..!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Loppuostoksia!

Lomalaisena on hyvä toivotella hyvät maanantait kaikille! Oon ollu lomalla jo kuukauden, mitäs ihmettä? Ja vielä ois 1,5 kuukautta jäljellä, ah autuutta. Harvemmin sitä tän mittasia lomia onkaan, mutta sanotaanko että odotan perjantaita jo aika reippaasti, koska yksin lomalla oleminen ei oo kovinkaan kivvaa.

Tänä aamuna iski joku mielenhäiriö ja kävin heti aamusta siivoamaan. Hermot meinaa mennä kissoista irtoavaan karvaan, koska sitä on iankaikkisesti kaikkialla, ainiaan. Tumman sohvan ostaminen viime vuonna oli hirmusen järkevää..

No mutta, vielä jotain Toronton ostoksista, koska en niitä aiemmin kuvannut kaikkia. Niin ja kuvaamisesta puheen ollen. Arvatkaas mitä kävi kameralle?? Viikon päästä lähtee kone kohti Etelä-Eurooppaa ja tän kamera hajos. Kele. Varmaan Ilosaarirock oli liikaa sille, koska nyt sillä saa lähes valkeita kuvia, joista ei erota kuvauksen alkuperäistä kohdetta. Jes. Pitäis varmaan kaivaa kuitit ja takuulaput tuolta jostain vaatekaapin syövereistä, jos siinä ois vaikka takuuta jäljellä (varmaan menny miun tuurilla eilen umpeen). Onneksi miehekkeeltä löyty kuitenkin kamera, jota lainasin törkeästi lupaa kysymättä.


Ensimmäisenä vuoron saa eka varsinainen ostos Torontosta eli Steve Maddenin nilkkurit. Ensin kun näin nämä, ajattelin, että ne on liian länkkärityyliset. Lähdin kaupasta pois, mutta kengät jäi kopsuttelemaan takaraivoon ja olin menossa jo ehkä puolessavälissä Eaton Centreä kun piti juosta takaisin liikeeseen kokeilemaan popoja (siinä vaiheessa sain juosta yksin, koska shoppailuseura ei jaksanut lähteä kävelemään takasin päin sellasta matkaa yksien kenkien takia..) Hyllystä löyty suoraan oikea koko ja heitin ylimääräisen miettimisen romukoppaan ja kiikutin kenkulit kassalle. Taisin poistua liikkeestä älyvapaan onnellisena, mikä tais muutenkin olla Toronton shoppailujen jälkeinen olotila lähes aina..







Ja niin kun aiemmin jo kerroin, niin kengät kärsi yllättävän vähän vahinkoa kokonaisena festariviikonloppuna. Pikkusen likaiset ne on edelleen, mutta ehkä putsailen ne sitten kun joskus jaksan.


Sitten vielä vähän loppuja shoppailuja:


Adidaksen verkkatakki, tais olla puoleen hintaan ja lähti matkaan n. 40$:ll' eli n. 30€:lla.

 


Garagen nätisti laskeutuva lörttötoppi, joka on oikeasti ihan kirkkaanvihreä, kuvassa näyttää tosi haalealta. Tämäkin oli tarjouksessa, hintaa oli ehkä 10€.

Garagesta ostin myös bikinit. Tarkoitus oli ostaa vain alaosa, mutta koska siellä oli uima-asuista "osta 2 ja saat toisen puoleen hintaan" - diili, niin tottakai lankesin ja ostin ylä- ja alaosan. Ne ei ehkä sovi toisiinsa täydellisesti, mutta tarvitsin alaosan, joka menee useimpien yläosien kanssa, siksi tummansininen. Mutta yläosa on ihana ja pääsee varmaankin aika kovaan käyttöön viikon päästä!



Minishortseja tulee käytettyä harvemmin, lähinnä rannalla tai auringonotossa, mutta silti näköjään ostin niitä parit, hups.. 


Ylemmät on Winnersista, hintaa n. 12€ ja alemmat Aeropostalesta, 15€.

Näistä Garagen shortseista tykkään kuitenkin eniten, koska ne on sen mittaiset, että niitä voi oikeasti käyttää missä vain, eikä tarttee pelätä persauksen vilkkumista:


Varmaan joku ostoksista jäi kuvaamatta ja esittelemättä, mutta eiköhän tässä ole jo tarpeeksi. Aika selvää on, että rahaa meni, mutta sehän on vaan rahaa?

Vielä viikon verran kiroilen luultavasti Suomen kesää, mutta jospa löydetään aurinko ja lämpö Lefkasilta, jonne tosiaan on lähtö ensi viikon maanantaina. Perjantaina lähdetään Helsinkiin, viikonloppu siellä ja maananantai-iltana sujahtaa kone kohti korkeuksia. Todennäköisesti Suomessa on koko kesän ainoat helteen sinä aikana kun oon muualla, joten nauttikaa!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Rahareiät


Heippa!

Niinkun oon jo aiemminkin kirjottanu, niin Sudburyssa ollessa tuli ehkä säästettyä välillä vähän liikaakin. Tottakai sieltä tuli ostettua jotain, mutta odotin vaan Torontoa ja sen shoppailumahdollisuuksia, jotka on ehkä hieman laajemmat kun Supperissa. Torontossa laitoin siis tuhlaus-vaihteen päälle ja ostin, jos tykkäsin jostain. Tottakai joku järki piti pitää päässä, koska matkalaukkujen tila oli kuitenkin rajallinen. Hyvällä omallatunnolla sai kuitenkin törsätä, koska tietää, ettei ihan heti tule päästyä vastaavaan paikkaan! Läheskään kaikkia ostoksia en ole jaksanut kuvata, mutta joitain sentään.


Jo Sudburyssa oli liike nimeltä Winners. Siellä on myynnissä merkkituotteita laidasta laitaan, esim. Tommy Hilfigeria, DKNY:ta ja Guessia paljon halvemmalla kuin merkin omissa liikkeissä. Tuotteet on varmaan edellisestä sesongista, mutta silläpä ei oo miulle väliä. Myynnissä on käsi- ja matkalaukkuja, kosmetiikkaa, kenkiä, vaatteita, asusteita ym. Sudburyn Winnersistä ostin joitain kivoja paitoja, mutta Torontosta ostin esim. nämä Franco Sarton aurinkolasit, hintaa n. 17$. Noissa on jotenkin tosi hyvät linssit, koska ne kun heittää silmille niin tuntuu kun ois just saanu uudet, just sopivilla vahvuuksilla olevat rillit päälle (öh, viime tai toissavuonna kävin tarkastuttamassa näköni joo). Eikä siis tosiaankaan olleet kalliit!



Jo ekana Toronton shoppailupäivänä löysin loistavat Steve Maddenin nilkkurit, joista en näkyy ole ottanu kuvia. Etsin just sen tyylisiä ja siellä ne odotti minuu Town Shoesissa! Ne on konjakkiset nahkanilkkurit, joissa on aavistus länkkärityyliä. Ja ne oli ihan loistavat Ilosaarirockiin! Ei ehkä paras idea laittaa uusia nahkaisia aarteita jalkaan festareille, mutta hitto vie, en saanut yhtään rakkoa tai hiertymää ja niillä pysty mönkimään maastossa kun maastossa, ei haitannu pieni kuravelli eikä väentungos. Eikä niihin tullu sen pahempia kolhuja kolmen päivän aikana, joten hyvin kestivät menossa mukana :)




Yleensä en oo kovin merkkikeskeinen, paitsi urheiluvaatteissa katon merkkiä, koska tykkään laadukkaista ja kestävistä vaatteista. Muuten saatan ostella perusvaatteita esim. hooämmältä ja niiden kestävyys onkin joskus sitten asia erikseen. Nyt halusin kuitenkin ostaa kestävämpiä ja kalliimpia juttuja, jotka kestää enemmän aikaa ja on enemmän ajattomampia. Yleensä pihistelen ja ostan jotain halvempaa ja sitten marssin uudestaan kaupoille niiden halpisjuttujen hajotessa, enkä oikeasti säästä mitään.


En yleensä tykkää Guessista, koska usein ne on liian blingblingejä, eikä ollenkaan miun tyyliä. Esim. suurin osa Guessin laukuista on sellasia, etten käyttäis niitä. Nyt Guessilta tarttu kuitenkin mukaan pari kivaa juttua:

Hintaa tais olla huimat 30$ eli n. 22,5€
Sopivasti miun aiemmasta kellosta (aitoa turkkilaista DKNY:ta!) loppu patteri harjoittelun aikana, joten sain hyvän syyn etsiä uuden ajannäyttäjän (pattereitahan ei voi vaihtaa, ei?). Meinasin olla jo epätoivonen kun mistään ei löytyny sopivaa, ei kalliista eikä halvoista. Sitten bongasin tän ja ah, se oli rakkautta ensi näkemällä


Onhan se aika massiivinen, mutta ihana!

Huhuuuuu, edes-tuon-asteinen-rusketus, minne katosit??

MACilta löyty iiiiiihana kirkkaanpunainen mattahuulipuna!


Mitähän muuta sitä oikein tuli ostettua.. Ainakin muutama toppi, Adidaksen takki, bikinit ja shortseja. Kyllä sieltä löyty vaikka mitä mukavaa :)


Mutta sitten se elämää suurempi ihanuus.


Sydän melkein pakahtu kun näin uuden rakkauteni hyllyssä, mutta samaan aikaan lompakko huuti itkuvirttä. Olin päättäny, että nyt ostan jotain MK:lta, koska oon himoinnu Michael Korsin tuotteita jo vaikka kuinka kauan ja nyt päätin hemmotella itteeni. Noh, mopo ehkä hieman karkasi käsistä, mutta meninpä sitten onnellisena täyttä vauhtia päin puuta..




aah...




Jjep, se on laukku. Laukku, joka on aika paljon isompi laukku kun mitä miun piti ostaa. Mutta niin ihana ja ajaton! Ajattelin ensin siis ostaa ehkä jonkun kivan clutchin, mutta miun sydän oli jo tuolla laukussa. Ensin ihastuin, sitten vilkasin hintalappua, meinasin itkeä verta ja käänsin selän sille. Kiersin Korsin liikettä läpi ja tuskaillen koitin löytää jotain korvaavaa tuotetta, mutta ei. Pienen yllytyksen alla sorruin ja ajattelin, että perhana, miehän ostan tuon!! Kortinhöyläyksen aikana meinas tulla pieni hysteriakohtaus, mutta ai sitä tunnetta kun käveli Michael Korsin liikkeestä oma Hamilton kainalossaEn tiiä oonko koskaan ostanu mitään tuon hintaista, mutta ei kaduta yhtään! Nyt vaan oon supertarkka tuon laukun kanssa, ettei oman kodin pari pikkutuholaista saa sitä kynsiinsä, koska ne tykkää kovasti kaikesta nahkaisesta ja kerran sain sanoa hyvästit yhdelle vyölle kun se oli täynnä pikkuruisia hampaan- ja kynsienjälkiä.. Miun Hamilton, siihen ei kosketa!


Joko oon hehkuttanu Hamiltonia tarpeeksi, no en! Mutta sanotaanko vielä ihan lyhyesti vaan, että tuo laukku tekee asusta kun asusta tyylikkäämmän heti. Noita oli siellä siis ainakin mustina ja ruskeina, sekä hopea- että kultaketjuisina. Kovinkaan pitkään ei tarvinnu miettiä minkä otan, koska tykkään enemmän hopeasta koruissakin ja musta vaan sopii paremmin miulle. Ammms. En ees kerro paljon tuo makso, koska siellä varmaan jotkut miespuoliset lukijat sais sydänkohtauksen :D 

Rahat sain siis katoamaan aika helposti, mutta enpä jaksa välittää. Onpahan ainakin käyttötuotteita kaikki, mitä sieltä ostin. Mutta nyt pitää lähteä ulos nauttimaan tuosta harvinaisesta ilmiöstä, nimittäin auringonpaisteesta, se on moro!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Toronto Island & CN Tower

Holaaa! Ja heti alkuun pienimuotoiset pahoittelut, taas kerran. Ensimmäinen kokonainen viikko Suomessa valui jotenkin sormien läpi, enkä ehtinyt kirjoitella. Mutta taas tavallaan, hei, mie oon lomalla, niin mitäpä sitä koneella istumaankaan? Viime viikko meni kavereita näkiessä, mökillä pyörähtäessä ja viikonlopun tottakai rökkäilin Ilosaarirockissa ja selvisin hengissä!

Ah, kyllä Suomen kesä on ihana! Vettä, tihkua, harmaata ja huimat 13 astetta lämmintä. Voisin ottaa ne Toronton säät tänne nythetikiitos?? Äh, no, silti Suomessa on mukavaa olla pitkästä aikaa :) (hirmu pitkään ehdin täällä olemaankin, kahden (2!!) viikon päästä ois tarkoitus makoilla Lefkaksen rannoilla ja käristää itteään, ams..) Mutta nyt siis varsinaiseen asiaan, eli vielä Torontosta kuvia ja selitystä :)

Yhtenä päivänä lähdettiin käymään Toronto Islandilla, joka on siis sellainen pikkuinen saari ihan Toronton edustalla. Sinne pääsee parilla eri lautalla, edestakainen kyyti oli aikuiselta muistaakseni jonkun 7$ ja kestää ehkä 10 minuuttia suuntaansa. Sitä vaan ihmettelin, että opiskelijalippuja sai vain alle 19-vuotiaat. Eikö sitä vanhemmat muka oo opiskelijoita häh?



Noita lauttapaatteja oli siis ainakin kaksi, ellei kolmekin. Ne vei pikkusen eri osiin saaria, niin sai valita minne lähtee ensin. Aika hulppeat maisemat oli tuolla lyhyellä matkalla ja olin taas kunnon turisti kamera käteen kiinnikasvaneena.




Ja ihan sama juttu kun sillon ekoina päivinä Kanadassa kun sais hyvän kuvan kaupungista kauempaa: harmaata. No, eipä ainakaan ollu liian kuuma kävellä saarella :)


Saarella on oma pikkuinen lentokenttä pikkukoneille!






Saari on tosi vihreä ja se on melkeinpä kokonaan kuin yhtä isoa puistoa. Välillä on jotain muistomerkkejä ja siellä on oma koulukin! Me mentiin saaren itäpäähän ja lähdettiin sieltä tallustelemaan koti Centre Islandia.


Kuin monessa puistossa on vastaavia kylttejä?




Saaren länsiosassa on ilmeisesti ihan pysyvää asutusta ja siellä on kuulemma mahtavia taloja, mutta ne jäi miulta nyt näkemättä. Pääasiassa tuo paikka oli kuitenkin täynnä turisteja, joten miehän sulauduin oikein mukavasti sinne joukkoon :D



























Sellanen pikkusaari. Seuraavana päivänä taidettiinkin käydä CN-towerissa syömässä. Se on siis se "näsinneula", joka nököttää lähes jokaisessa Toronton postikortissa ja aika monessa miunkin ottamassa valokuvassa.



Tuolla välipallerossa on 360 restaurant. Nimi tulee siitä, että ravintola pyörii ja syödessä näkee 360 astetta Torontoa! Tornin ydin ja ulkoreuna pysyvät paikallaan, mutta ravintolan pöydät ovat sellaisen pyörivän alustan päällä. Vauhti ei päätä huimaa, koska täydessä kierroksessa menee muistaakseni 72 minuuttia, mutta eipä sen ole tarkotuskaan olla huvipuistolaite. Sanotaanko vaan, että oli aika hinnakas ravintola ja kuulin, että jokaisen tulijan on tilattava vähintään yksi pääruoka, pelkkä napostelu mielessä ei siis kannata mennä (tosin se miun lohipalanen tuntu lastenannokselta kun vertasin vieressä istuvan pihviin, jäi nälkä sellasesta pikkuannoksesta!).


 Ihan kivat näkymät oli siis taas kerran (ja kuviakin otin varmaan sata samanlaista...)







Niin ja hissi, joka vie torniin, on näköalahissi. Mitähän siinä meni, ehkä joku minuutti kun se nousee tuonne korkeuksiin ja samalla pääsee kattelemaan ulos :)




Siellä näkyy Toronto Island ja lentokenttäkin :)




Rogers Centre! Jäi nyt baseball-matsi ihan paikanpäällä näkemättä, mutta siellä ne pikku-ukkelit juoksenteli ja jotain näki silti.










Sitten siellä oli sellanen yks "kiva" juttu. Ravintolasta kerros tai pari alaspäin mentäessä löytyy lasilattia, josta näkee suoraan alaspäin 342 metriä. Piti pari kertaa miettiä, uskallanko mennä siihen, mutta pakkohan se oli! Jotkut kävi jopa makaamaan sen päälle, mutta siihen miun hermot ei riittäny :D



 Vielä ainakin yksi postaus tulossa, jospa nyt olisin pikkusen enemmän aikaansaavampi ja kirjoittaisin ilman yli viikon mittaista taukoa! Älkää siis  kadotko minnekään, vielä hieman lisää tiedossa :) Tää alkaa nyt hoitamaan muutamia ah-niin-mielenkiintoisia paperiasioita, mutta sitten nautin lomasta, sato tai paisto!