perjantai 31. heinäkuuta 2015

Just waiting..

Tämä on taas yksi niistä päivistä. Tai oikeastaan jo useampi samanlainen peräkkäin. Aika ei tunnu kuluvan millään eteenpäin. Pää on täynnä haaveilevia ajatuksia aurinkorannoista ja rennosta elämästä, mutta todellisuus läpsäisee vasten kasvoja. Ulos kun vilkaisee, niin tulee syksy ensimmäisenä mieleen. Keskellä päivää on hämärää, tosin johtuu vain sadepilvistä, ja virkeystaso tipahtaa saman tien useammalla asteella. 
Lueskelin juuri blogia, jossa suomalainen nainen kertoo omaa tarinaansa ulkomailla asumisesta. Totta kai siinä on omat haasteensa, ei se mitään herkkua aina ole, mutta jokin siinä kiehtoo. Johtuuko se sitten jämähtämisen pelosta, joka Suomessa ajoittain iskee vai siitä mahdollisuudesta, että hei, aurinkoa voisi olla mahdollista nähdä useamminkin kuin kolmena kuukautena vuodesta. Mieltä kutkuttaa ajatus leppoisista aamuista, rennosta elämäntyylistä, merestä, omasta piilopaikasta. Ajatus elämästä, jossa tärkeää olisi tunne siitä, että on elossa. Mahdollisuus ansaita elantoa sananmukaisesti, eli toimeentulon verran. Asuisi paikassa, jossa olisi kaikki riittävä, ei mitään ylimääräistä. En tiedä, miten meidän kattimattiloiset saisin paikalle, mutta jotenkin sekin järjestyisi.

Sitä en myöskään tiedä, onko haavekuva jossain lämpimässä paikassa asumisesta sama kuin todellisuus, todennäköisesti ei, mutta toisaalta olisi mukava kokeilla. Miksi ei? Eipä meillä ole kuin yksi elämä, en millään haluaisi käyttää sitä ”normien” mukaan.


Useammalle tutulle olenkin selittänyt (paasannut), että mitä ns. normaalista elämästä jää käteen. Muistaako niitä päiviä vai muistaako vain isommat tapahtumat? Talonhankinnan, lasten saamisen, avioitumisen, töissä ylennyksen? Muistaako nauttineensa elämästä vai onko se ollut tasolla ihan ok? En väitä, että ulkomailla asuessa kaikki olisi ihanaa ja helppoa (sitä se ei varsinkaan ole), ei velvollisuuksia eikä pakotteita. Mutta jotenkin kuvittelen, että ehkä tulisi elettyä enemmän, nautittua aamuista, päivistä, illoista ja öistä enemmän. Että elämä olisi jotain enemmän.    


Ajauduin nuamakirjoo katellessa selaamaan yhden kaverin reissukuvia parin vuoden takaa. Ai että pomppas innostus aivan kattoon!! Kohta (no, 0,36 vuoden eli 4,28 kuukauden) päästä sitä ollaankin lentokoneessa matkalla tuntemattomaan. Ja vielä Aasiaan ensin, ah ihanuutta, en malttais odottaa! Paljon on tekemistä vielä, mutta eilen tuli hankittua Intersportin alesta tuulen- ja vedenpitävä takki Uutta-Seelantia varten, siellä ei aivan minishorteissa ja pikkutopissa hilluta päivittäin :D Odottavan aika on pitkä, mutta päivä päivältä ollaan lähempänä!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti