maanantai 27. helmikuuta 2012

Odottelua

Työluvasta ei edelleenkään ole kuulunut mitään. Viikko sitten tuntui olevan ihan liian vähän aikaa tehdä kaikki tarvittava valmiiksi ajoissa, mutta nyt kun olen saanut ne tehtyä, niin ei olekaan tekemistä.

Koska en jaksanut jäädä jumittamaan tietokoneelle koko aamuksi, päätin olla kerrankin tehokas! Aamulla soittelin vuokranantajalle vaihtoonlähdöstä ja sen jälkeen ilmeni hyvin harvinainen ja samalla kummallinen olo: teki mieli siivota. Laitoin siis pyykkikoneen rullaamaan, vein matot ulos, laitoin Herra Ylpön ja Ihmisten biisit raikamaan ja sitten alko armoton pyynäys!


Herra Ylppö ja Ihmiset: Piraija 

Horros

Hevimetallia

Mustat hevoset


Kesken siivouksen kolahti posti postiluukusta. Innostuin kun näin kirjeen Kilroylta, sillä tilasin Kilroyn kautta viime tai toissa viikolla kansainvälisen opiskelijakortin. Sain kortin tänään, mutta eipä tämäkään asia mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Siinä missä pitäisi lukea "North Karelia University of Applied Scieces" (eli Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu), lukeekin vain "North Karelia Universit". Eikun meiliä Kilroylle. En tiedä ehtiikö uusi kortti tulla ennen lähtöä, mutta kovasti toivon niin. Tekstin virhe saa kortin vaikuttamaan väärennökseltä, eikä tee mieli joutua sellaiseen sotkuun ulkomailla :D

Sain perjantaina sähköpostia Kanadan päästä. Eräs ohjaaja tulee käymään Suomessa ja olen menossa ennen harjoittelun alkamista hänen sukulaisen luo Torontoon pariksi päiväksi. Jos pääsen lähtemään sinä aikana kun hän on Suomessa, miun pitää itse soittaa Torontoon sille hänen sukulaiselleen. Pieni mutta ilmestyi tähänkin asiaan. Sain sukulaisen numeron, mutta ohjaajanikaan ei osannut kertoa, miten soittaminen onnistuu Suomesta käsin. Numeron eteen pitää vissiin laittaa maatunnus, joka on Kanadaan sama kuin USA:n eli 1. Jos joku sattuu tietämään pitääkö numeron eteen laittaa jotain muutakin, niin saa kertoa!  

Hmm, nyt vaan tuli taas se tekemättömyysongelma. Lokakuusta lähtien tekemistä on riittänyt jatkuvalla syötöllä, eikä vapaa-aikaa ole ollut läheskään tarpeeksi. Nyt sitä tuntuu olevan ja vaikka ei ole kiirettä, en osaa rentoutua, argh!

Onneksi illalla on töitä, niin ei pääse pää leviämään. Ja saan olla sikäli onnellisessa asemassa, että on töitä, joista nauttii ja jossa saa samalla purettua omia aggressioita ihan luvan kanssa!

Sata vuotta 

Pojat ei tanssi


Loppupäivä meneekin siis luultavasti musiikkia kuunnellen ja kaapin perukoita tutkien ja miettien, mitä tarvitsen mukaan reissuun.

ps. jos joku oikeasti tietää jotain tuosta ulkomaille soittamisesta niin heitä kommenttia ja jelppaa!

4 kommenttia:

  1. Tietääkseni numeron eteen laitetaan vain se 1 ja se on siinä. Nollia tai mitään ei itse puhnrosta jätetä pois.

    Jäin lukemaan, koska tykkään lueskella ulkomaille lähtevien blogeja. Toivottavasti kaikki menee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällä mennään, jos pitää soitella Torontoon!

      Poista
  2. Soittaessani Kanadaan olen vaan laittanut plussan ja maakoodin, jonka jalkeen numeron. Kanadalaisissa numeroissahan on ensin provinssin suuntanumero, eli esimerkiksi Albertaan Suomesta soittaessa: +1 403.......
    Jotkut suomalaiset palvelutarjoajat vaativat joitain muitakin numeroita. Jos ei tuolla plussalla ja maakoodilla onnistu, kysy tarkemmin operaattoreilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Kokeilen, jos pääsisin läpi oikeaan numeroon lisäämällä vaan sen ykkösen. Kiitos vinkistä!

      Poista