Booking

Phtui. No nyt on vähän saatu taas varailtua majoituksia ja voi jestas miten paljon hotellien vertaamiseen saa tuhlattua aikaa.. Itse varaan majoitukset yleensä agodalta tai booking.comista, mutta en ennenkuin oon tarkistanu tripadvisorista muiden matkailijoiden kommentteja. Tripadvisor on ihan huippu ja on mahtavaa, että niin monet jaksaa kommentoida sinne. Kerran varattiin majoitus paikasta, jota ei löytyny tripadvisorista ja sehän olikin sitten aivan kaamea. Eli se pelastaa monelta pahalta! Mutta syö siis tuhottomasti aikaa, jos haluaa vertailla hintoja, arvosteluja, sijaintia, ruokapaikkojen läheisyyttä ymsyms.

Jouluksi suunnataan siis Indonesiaan Gilien saarille. Saarilla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja, eli liikenteen mekkalan ei pitäisi pilata yöunia (tosin jonkinlainen moskeija siellä vissiin raikaa klo 4 aamulla ja kukot kiljuu keskellä yötä, eli korvatulpat matkaan). Ensin mennään Meno-nimiselle pikkusaarelle, joka on pienin Gilien saarista. Saaren voi vissiin kävellä ympäri suht nopeasti, koska kierrokselle tulee matkaa n. 6 km. Meno on hiljaisin saarista ja miulle passaa oikein hyvin hiljainen joulu palmun alla pötköttäen. Onnistuin tuntien ja taas tuntien penkomisen jälkeen löytämään bungalowimajoituksen, joka on rannalla. Isoimmat, aivan meren rannassa olevat bungalowit oli jo menny, joten joudutaan valitettavasti kävelemään se 50 m meidän möksästä biitsille :D
Joulun jälkeen matkataan viereiselle Trawangan-saarelle uudeksi vuodeksi. Trawangan on enemmän bilesaari, se on isompi ja enemmän ihmisiä. Sieltä ei saatu bungalowia meren läheltä, mutta bungalowi on kuitenkin varattuna. Eli joulu otetaan iisisti ja kerätään voimia uuden vuoden juhlia varten! 

Once a traveller, always a traveller

Joko saa posahtaa? Innostuksesta nimittäin?

Kävin eilen jutustelemassa esimiehelle, joka näytti vihreää valoa ja tässä tulos:

6 kuukautta tiukkaa työskentelyä ja eikun menoks! Ensin noin 10 päivää Thaimaassa, sieltä lento 20.12. Balille, josta jouluksi veneellä Gilien saarille. Jossain vaiheessa takas Balille ja sieltä kohti Uutta Seelantia, jabadabaduuuu! Eli pari lentoa tähän mennessä varattu, seuraavana majoituksen valkkaaminen joulun ajaksi ja sitten jäljellä "enää" käytännön järjestelyt, mm. uusi passi, vakuutukset, viisumit, muutto ja muutama muu pikkuasia. Mutta tällä hetkellä pinnalla on aikamoinen ilontunne ja riemu, tunne siitä, että unelmat voi toteutua. Ja meillä ne toteutuu, uudestaan, kun vaan jaksaa tehdä töitä sen eteen :)

Ihan mahtavaaaaaaaa!!!


Ps. ei jollain sattus olemaan ylimäärästä tilaa ja erityisesti intoa ottaa säilytykseen noin vuoden (?) ajaksi divaanisohvalle, parisängylle, 4 hlö:n ruokapöydälle ja tuoleille, tv-tasolle ja muutamalle pienemmälle asialle? Saa ilmoittautua! :D

Mitä minä saan matkustamisesta?

Jokainen ymmärtää, että reissun päällä kokee erilaisia asioita. Toiset tykkäävät käydä Tukholman risteilyllä, toiset Kanarian saarilla ja toiset taas viihtyvät parhaiten kotona. Eikä kaikkien tarvitsekaan pitää samoista asioista tai tehdä samoja asioita kuin naapurit. Ehkä sen vuoksi joidenkin on hankala ymmärtää, mitä kaikkea pidempään matkustaessa oppii ja miksi mieli halajaa maailmalle jatkuvasti. Aiemmin tykkäsin pakettimatkoista, mutta nyt lähtisin sellaiselle ainoastaan jos joku sukulainen (lue: äiti) haluaisi päästä ulkomaille ja tarvitsisi matkakaveria. Itse en pakettimatkoista niinkään välitä, tosin hyviähän ne ovat, jos aikaa on käytössä max. 2 viikkoa ja haluaa helposti paikasta A paikkaan B ja pysyy paikassa B lähestulkoon koko loman. Itse tahdon seikkailla ja siksi tykkään omatoimimatkoista. Minulla ei myöskään ole vakituista työtä, asuntolainaa tai lapsia, enkä niitä tällä hetkellä haluakaan, mikä tekee matkustamisesta moninkerroin helpompaa.

Joillekin on hankalaa selittää, miksi veri vetää muihin maihin. Se on vähän kuin insinööri selittäisi työtään noviisille, eli pinnallisesti saattaa jotain tajuta, mutta loppujenlopuksi ei läheskään kaikkea. Toki useimmat tykkäävät auringosta, rannoista, uusista kokemuksista ja makuelämyksistä ylipäänsä, mutta palaavat aina illan tullen sinne omalle hotellille ja nukkuvat omassa huoneessa. On jo oma elämyksensä nukkua 7 muun ihmisen kanssa samassa huoneessa, jokaisella oma kieli, omat tavat, kulttuuri ja kokemukset. On myös mieletön kokemus juuri ennen telttaan mönkimistä keskellä-ei-mitään katsella uskomatonta tähtitaivasta ja nukkumaan käydessä ummistaa silmät meren pauhatessa parinkymmenen metrin päässä. On ihanaa herätä niin, että aurinko alkaa nousemaan, linnut laulavat ja teltasta poistuessa paljastuu se todellinen maisema, jota oli hankala erottaa illan pimeydessä. On myös hauskaa huomata aamulla, että illalla muuten jäi takakontin luukku siinä säkkipimeydessä auki koko yöksi, kaikki tavarat aivan kosteina ja jännätä seuraava päivä autolla matkatessa, että hyökkääkö joku öttimönkiäinen niskaan :D On mahtavaa tietää, ettei oikeasti tiedä, missä ensi yön nukkuu ja antaa päivän viedä mukanaan.

On olemassa lause, jonka mukaan matkustelu on ainoa keino käyttää rahaa ja samalla rikastua. Niin se vain menee. Uusiin ihmisiin, eri kulttuureista tulleisiin ja niin eri lähtötilanteista ponnistaneisiin ihmisiin on täysin sanoinkuvaamattoman hienoa tutustua. Vaikka tapaisit henkilön vain yhtenä iltana, niin hän voi jäädä muistiin loppuelämäksi. Niin uskomattoman hienoa ei ehkä ole matkustaa melkein vuorokausi välilaskuineen toiselle mantereelle tai huomata, että hostellin lakanoissa on jonkun toisen ihmisen hiuksia, mutta se kuuluu ainakin reppureissaamiseen.

Turhaudun, kun en osaa sanallisesti kuvata kaikkea upeutta, mitä matkustelu pitää sisällään. Ehkä tämä tarina kertoo oman elämäntyylini, ne molemmat puolet; mitä se oli aiemmin ja mitä se on nyt (tarina poimittu toisesta reissublogista: http://aikaaollamatkalla.blogspot.fi/)

Eräs amerikkalainen liikemies lähti lääkärin määräyksestä lomalle pieneen meksikolaiseen rannikkokylään. Ensimmäisen aamun kiireellinen puhelu toimistosta vei hänen yöunensa, ja hän käveli laiturille selvittelemään ajatuksiaan. Eräs kalastaja oli juuri kiinnittänyt pienen veneensä laituriin, ja veneessä oli useita suuria keltaevätonnikaloja. Mies kehui meksikolaisen kalojen hienoa laatua.

“Kauanko niiden pyytämiseen meni?” kysyi amerikkalainen.

“Ihan vähän aikaa”, vastasi kalastaja hämmästyttävän hyvällä englannin kielellä.

“Mikset sitten jää pyytämään lisää kalaa?” kysyi amerikkalainen.

“Minulla on jo riittävästi perheeni elatukseen ja ystävillekin” sanoi meksikolainen lastatessaan kaloja koriin.

“Mutta… mitä sinä sitten teet loppuajan?

Meksikolainen katsahti ylös ja hymyili. “Nukun pitkään, kalastan hiukan, leikin lasteni kanssa, vietän siestaa vaimoni Julian kanssa ja kävelen joka ilta kylälle, jossa siemailen viiniä ja soitan kitaraa ystävien kanssa. Minulla on kovasti tekemistä, señor.”

Amerikkalainen naurahti ja ojensi ryhtiään. “Hyvä herra, minulla on liikkeenjohdon tutkinto Harvardista ja voin auttaa sinua. Sinun pitäisi kalastaa enemmän ja ostaa tienesteillä suurempi vene. Ennen pitkää voit ostaa lisää veneitä ja lopulta omistaa kokonaisen kalastuslaivueen.”

Hän jatkoi: “Sinun ei kannata myydä saalistasi välittäjille vaan suoraan kuluttajille, ja sitten voit ostaa oman säilyketehtaan. Voisit johtaa tuotantoa, valmistusta ja jakelua. Sinun täytyisi tietysti muuttaa Mexico Cityyn ja myöhemmin Los Angelesiin ja lopulta ehkä New Yorkiin, jossa voisit johtaa yritystäsi ammattimaisesti.”

Kalastaja kysyi: “Mutta señor, miten kauan tähän menisi?”

Ja amerikkalainen vastasi: “10-20 vuotta, korkeintaan 25.”

“Mutta entä sitten, señor?”

Amerikkalainen sanoi nauraen: “Tässäpä onkin paras osuus. Kun aika on kypsä, voit järjestää osakeannin ja myydä koko yrityksen osakeannin ja rikastua. Ansaitsisit miljoonia.”

“Miljoonia, señor?” Mitä sitten?”

“Sitten voisit jäädä eläkkeelle ja muuttaa pieneen rannikkokylään, voisit nukkua pitkään, kalastella hiukan, leikkiä lasten kanssa, viettää siestaa vaimosi kanssa ja kävellä iltasella kylälle siemailemaan viiniä ja soittamaan kitaraa ystäviesi kanssa…”

Tämä on ilmeisesti alunperin eteläamerikkalainen kansantarina. Tämä versio ja suomennos on kirjasta Timothy Ferriss: 4 tunnin työviikko. (Poimittu blogista hidastaelamaa.fi)

Siinäpä se länsimaalainen ajattelutapa tarinan muodossa.

Missä välissä elämä tapahtuu?

Käyt peruskoulun, jatkat sieltä lukioon/ammattikouluun, menet ehkä töihin tai opiskelemaan lisää esim. yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Jossain vaiheessa saat ehkä sen työpaikan. Alat suunnittelemaan tulevaisuutta; kumppanin löytäminen, naimisiin meno, asuntolaina, lapset, hienompi auto. Elät lainaa maksaen, käyttäen ison osan vapaa-ajastakin töitä ajatellen ja odotat ehkä viikonloppuja, jolloin tunnet olevasi elossa enemmän. Äkkiä oletkin jo lähellä eläkeikää (joka kylläkin pompsahtaa karkuun juuri kun luulet saavuttaneesi sen), ja pysähdyt miettimään. Elitkö sellaista elämää kuin halusit vai menitkö normien mukaan?

Olen aiemminkin jo paasannut siitä, että mielestäni suomalainen elämäntapa on liian suunniteltua ja ehkäpä kaavamaista. Aina suunnitelmat eivät toteudu, sitten petytään karvaasti, mutta sittenpä laaditaan uusia suunnitelmia entisten tilalle. Joillain taas ei ehkä ole niin selviä suunnitelmia ja tuntuu, että heitä katsotaankin sitten pahalla silmällä ja mietitään, kuinka laiska tuokin ihminen on.

Tähän mennessä elämää olen lopettanut elämäni suunnittelemisen ja ”siihen ikään mennessä haluan sitäjatätä”-ajattelun. Suunnitelmat eivät aina mene niin kuin olisi itse ajatellut, eikä elämä muutenkaan. Totta kai jotain suunnitelmia kannattaa olla, mutta liian järjestelmällisesti ajateltu elämä ei sovi ainakaan minulle. Kyllä se opettelua on vaatinut, koska joissain asioissa olen vain itsepäinen ja pidän kynsin hampain kiinni omista suunnitelmista. Ehkä on aika karistaa vanhat tavat ja opetella vaatimaan itseltään vähemmän. Tekeekö se minusta laiskan? Toisten silmissä voi tehdäkin, mutta miksi välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Mieluummin elän hetkessä kuin tavoitellen kuuta taivaalta, minkä jälkeen haluankin Mars-planeetan ja sitten taas Jupiterista Plutoon asti, enkä välttämättä ole tyytyväinen omiin saavutuksiin vaan haluan aina enemmän. Ei kiitos, haluan elää eri tavalla.

Rennompi asenne elämään on tuonut mukanaan yllätyksiä, iloisempaa mieltä ja aikaa vain itselle. Tällä hetkellä minulla on vain yksi unelma, jonka toivottavasti pystyn toteuttamaan. Sen verran kuitenkin suunnittelen elämää. Annan itsestäni paljon uudelle työlle, mutta vapaa-ajalla pidän ajatukset muissa asioissa. Käyn töissä, koska haluan oppia uutta ja käyttää aikaa tällä hetkellä hyödyllisesti. Unelmana horisontissa tuolla jossain siintää juurikin itse horisontti; lentomatka maailman toiselle puolelle Uuteen-Seelantiin.

Jarin kanssa kävimme ensimmäisellä ulkomaanreissulla samana vuonna kun olin itse Kanadassa harjoitteluvaihdossa. Kreikan matkan varasin itse asiassa vielä Kanadassa ollessani v. 2012, Suomessa ehdin sinä kesänä olemaan ehkä 2-3 viikkoa kun lähdimme parin viikon matkalle. Molemmat tykkäsimme silloin käydä uudessa maassa, mutta silti reissun jälkeen tuli olo ”nyt ei kyllä lähetä pitkään aikaan mihinkään, lentomatkustaminen on aivan ahterista”. Joku taisinkin varoitella silloin, että pitäkää varanne, koska matkakuume voi jäädä päälle. Silloin vaan naureskeltiin ajatukselle, mutta tämä kaikki kuitenkin alkoi siitä Kreikan matkasta. Ajatus, että maailmassa on muutakin kuin Suomi.

Yli 10 kuukauden mittaisen reissun kotiutumisesta on nyt aikaa 1 vuosi ja 4 kuukautta, mutta edelleen kotipaikkakunnan paikallisessa baarissa monet tulevat kyselemään, että hei, tehän olitte siellä reissussa sillon. Miten oikein uskalsitte lähteä? Miten teillä oikein on rahaa tuollaiseen? Heitän usein vastakysymyksen, että miksi ei? Miksi vain unelmoida kun asioita voi oikeasti toteuttaa? Rahaa pystyy lähes jokainen säästämään, siinä on kyse vain siitä, mihin sen palkan käyttää. Miulla ei henkilökohtaisesti mene kuussa rahaa kun vuokraan, ruokaan, puhelinlaskuun ja kuntosalikorttiin. Loppu menee säästöön, koska en tarvitse materiaa, vaan käytän jokaisen ylimääräisen euron mieluummin siihen, että jossain vaiheessa elän taas unelmaani tuolla maailmalla ja koen uusia asioita. Miulle Uusi-Seelanti ei ole se Pluto, jonka saavuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta ja kun sen viimein saan, en ole vieläkään tyytyväinen, tai näin ainakin ajattelen nyt. Jokainen pystyy vaikuttamaan itse elämäänsä. Älä siis jää pohtimaan, uskallatko toteuttaa asioita, vaan toteuta ne. Make things happen.

365

Oho. Ei, en ole kadonnut näköjään mistään muualta kuin blogimaailmasta, joten elossa ollaan.

Iski pieni haikeus, kun tajusin, mikä päivämäärä tänään on, eikä sitä ensin oikein osannut edes hahmottaa. Nythän on 4.maaliskuuta ja tänään tulee tasan vuosi siitä kun lähdimme Jarin kanssa seikkailemaan maailmalle. Ei voi kun ihmetellä, että mihin ihmeeseen ne 365 päivää on kadonneet?!? Nuo päivät toivat mahtavan määrän hienoja muistoja, joita en ikinä tule unohtamaan, mutta samalla on järkyttävää tajuta, että lähdöstä on jo VUOSI.

Tuntuu, että vastahan kello oli jotain neljä aamulla 4. maaliskuuta 2013 kun unenpöpperöisenä ja vatsa täynnä jännitystä heräsin ja tajusin, että nyt muuten mennään, eikä takasin tulla ihan heti. Enkä kyllä kadu sekuntiakaan koko reissusta. Jos siellä joku ruudun toisella puolella lukee tätä ja on edes joskus, edes nanosekunnin ajan miettinyt maailmalle lähtöä, niin usko nyt hyvä immeinen, että nyt on sen aika. Tartu hetkeen, koska maailma odottaa. Maailma ei tule itsestään siun luokse, vaan se odottaa, että lähdet sinne ja koet kaikkea uutta ja ihmeellistä. Pelot on tehty voitettaviksi ja elämä elettäväksi. Reissun ei välttämättä tarvitse olla usean kuukauden mittainen, mutta uskalla irrottautua pakettimatkojen "tutusta ja turvallisuudesta" ja varaa lennot jonnekin ihan muualle kun Alanyaan, jos oikeasti haluat tutustua uusiin maihin ja uusiin kulttuureihin. Ota vaikka kuukausi tai pari vapaata ja lähde Aasiaan. Siellä on halpaa, hienoja ihmisiä, hyvää ruokaa ja kokemuksia saat taatusti, jos vaan uskallat mennä Phuketia tai Pattayaa pidemmälle. Varaa itse lennot ja anna mennä!

Elämä Suomeen paluun jälkeen on sujunut ihmeen hyvin. Alussa oli ihan taivaallista päästä kokemaan taas kaikkea "normaalia", mutta vajaan kahden kuukauden sisällä kaikesta on tullut vähän liiankin normaalia. Kaikkeen näköjään tottuu ihan liian äkkiä. Ihanaa on kuitenkin ollut päästä näkemään kaikkia ihania ihmisiä ja saada takaisin ns. arkirutiinit. Kohta iskee kyllä kirjaimellisesti arki vasten kasvoja, mutta ehkä tällä kertaa arki Suomessa muuttaa hieman muotoaan. Sain nimittäin aikamoisen unelmatyöpaikan, tai sillä se ainakin tällä hetkellä tuntuu! Jännitys kipristää vatsanpohjassa kun edes ajattelen uutta duunia, enkä oikeastaan voisi olla enempää motivoitunut ja innostunut töihinmenosta! Ihan mahtava tapa aloittaa arki täällä. Tästä lisää hieman myöhemmin, haluan päästä aloittamaan töissä kunnolla ennenkun kerron lisää. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että joudun syömään sanani, jotka sanoin ennen reissuun lähtöä: "Joensuuhun mie en ainakaan enää muuta. Piste." Noh, elämä on täynnä yllätyksiä ja huomenna mennäänkin katsomaan paria eri asuntoa Joensuusta. Peukut pystyyn, että edes toinen kämpistä on ihana ja just se meidän tuleva asunto!

Kuvia en taaskaan saa laitettua, koska tässä kotikoneella ei sellasia ole ja läppäri on Jarin luona. Yritän saada itseäni taas potkittua persuuksille ja reipastua blogin suhteen! Hieman enemmän tykkään päivitellä Instagramia, eli jos joku haluaa seurailla, niin käyppä tsekkaamassa instasta nimimerkillä jenabxena.

Palaamisiin!

I'm home. Finally.

Kotona on aika ihanaa olla <3 vaikka lämpötilaero onkin aika järkyttävä, mutta siihen tottuu. Tottuuhan?

Kottiin oli hyvä tulla kun ruokapöydässä odotti karjalanpiirakoita, munavoita, pernoita ja karjalanpaistia, lohta, porkkanalaatikkoa, piimää ja salaattia. Ihan mahtavaaaa!!

Ensimmäinen aamupala Suomessa. NAM.

Miulla on maailman mahtavin perhe. Piste.

Ps. Isoveljet on aika parhaita. Toinen haki lentokentältä ja kokkasi ensimmäisenä Suomi-iltana herkkuruokaa ja antoi katon pään päälle yöksi ja ajoi vielä etelästä Kiteelle eilen. Toinen taas järkkäsi meille paluubileet Annin kartanolla. Eli kiva ilta tiedossa kun näkee ihmisiä pitkästä aikaa ja on kunnon juhlapaikka! Kiitos siis molemmille! :)

SINGAPORE

Historiallahan on tapana toistaa itseään, eikös? Sen on pakko olla ainoa selitys siihen, että vähän niin kuin eksyin samoihin kauppoihin täällä Singaporessa kun noin puoltitoista vuotta sitten Torontossa ennen vaihdosta kotiinpalaamista (ei siitä voi olla oikeasti noin pitkä aika!). Nyt alkaa olla aika paljon pidempi reissu takana, mutta ideana sama: kotiinpaluu pitkästä aikaa eli loppurahat haisemaan! Singapore on tunnettu shoppailukaupunki, joten täällähän on pakko tarkistaa kauppojen tarjonta. Mitenkään kovinkaan paljoa tavaraa ei ole tarttunut matkaan, mutta sitäkin tyytyväisempi olen ostoksiin!

Eilen bongasin jollain halpismarkkinoilla kolme toppia, jollaisia oon ettiny jo pidempään. Kun on tottunu Thaimaan markkinoihin, niin Singaporen markkinat vaikutti yllättävän kalliilta aluksi, hintatasoon tottu kuitenkin yllättävän äkkiä. Markkinoilta löytää paljon kaikkea ihan turhaa krääsää ja monesti vaatteet on eurooppalaiseen makuun liian yliampuvia, mutta sieltä voi tehdä löytöjäkin :)

Vasemman puolimmaisen ostin valkeana ja mustana ja hintaa jäi hintaa ehkä huimat 7 €/kpl. Oikean puolimmainen makso ehkä 10 € on oikeasti aika hieno livenä. Markkinoilta vaatteiden ostaminen on joskus aika arpapeliä, koska vaatteita ei välttämättä aina saa sovittaa päälle. Näitäkään en kokeillu, mutta tuurilla sattu suoraan sopivat koot :)

Sitten niihin vähän laadukkaampiin ostoksiin. Löysin La Senzan muistaakseni jo Sudburysta vaihdon aikaan, vaikka edelleen mietin, että voiko se liike oikeasti olla niin pienessä paikassa. No, joka tapauksessa Torontosta se löyty viimeistään. Liike myy naisten alusvaatteita ja suosittelen, jos haluaa kestäviä ja kauniita alusvaatteita! Ovat hiukkasen halvempia kuin Victoria's Secretin vastaavat tuotteet ja miusta jopa laadukkaampia. Kestävät pesun toisensa jälkeen, eikä tämä reissu ole saanut oikeastaan mitään näkyvää muutosta aiemmin ostamiini, vaikka ne on kokeneet kaikki halpis pesulat tässä parin kuukauden Aasuan reissulla, eikä todellakaan puhettakaan mistään pesupussien tai oikeiden pesulämpötilojen käytöstä :D Eli hyviä tuotteita, eikä kovin kalliita, tykkään!

Ja sitten reissun ehdottomasti paras ostos, joka osaa saada tän tytön iloiseksi aina kun sen näkee. Kuullostaa niin materialistiselta sanoa, että ostos tekee miut iloiseksi, mutta tämä kaunotar on vaan niin ihana. 

Eli Michael Korsin large Speccio Harper totena. Aivan upea luonnossa ja tykkään siitä entistä enemmän parin päivän käytön jälkeen. Ihanan kätevä, keskellä on iso, korkea välitasku, joka jakaa laukun kahteen isoon osioon. Lisäksi useita pikkutaskuja, joissa tavarat saa järjestykseen. Vihdoin laukku, joka näyttää hyvältä, on laadukas ja mahduttaa sisäänsä paljon tavaraa! Plus että hopeaketjuilla koristettuja hihnoja voi myös käyttää kantokahvoina jos kyllästyy pitkiin hihnoihin. Mie oon niiiiin myyty. Yhdeksi ongelmaksi muodostu vaan laukun suomeen kuljettaminen, mutta sen oon jo ratkassu. Tai ainakin oon lähellä ratkaisua. Ehkä. Melkein ainakin.

Niin joo. On täällä ollu myös ihan kivoja rakennuksiakin, piti vaan esitellä tärkeimmät ensin.

Ollaan siis lähinnä kävelty kävelemisen jälkeen kauppakeskuksissa ja kaduilla kattomassa paikkoja. Nyt menis sellanen thaikkulainen jalkahieronta, kiitoos!

Vielä siis muutama päivä täällä ja sitten kotia kohti! Enää ei hirveesti oo vara ostaa mitään, mutta eiköhän nää viimeset päivät saa kulumaan kahvitellessa ja vielä uusia paikkoja kiertäessä :)

Ps. pahoittelen kuvanlaatua, puhelimen kämera ei oo parhaimmasta päästä. 

Pps. Kerroinhan varmasti tarpeeksi selvästi, että uusi laukku on vienyt palan sydämestä? Se nukkuu yöt suojapussissa omalla penkillä ja päivät kiikkuu miun käsipuolessa kun koitan varjella sitä hulluilta aasialaista täpötäydessä metrossa. Olen siis hullu, mutta onnellinen.