sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Herkkuloita

Heips!


Täällä sattuu välillä vastaan ihan hassun näköisiä kolikoita. Ensimmäisenä silmään pisti tuo rintasyövän vaaleanpunainen tietoisuusnauha. Rupesin kattomaan, että onko joku liimannut tarran kolikkoon, mutta sitten tajusin että se onkin ihan tarkoituksella siinä.


25 sentin kolikoissa näkee myös vuoden 2010 Vancouverin talviolympialais-teemaa. Ihan hauskoja ideoita kun on tottunut siihen, että Suomessa kolikot on aika samannäköisiä aina. 


Mutta sitten eilen lupailemiani shoppailujuttuja. Tuli siis taas käytyä New Sudburyssa ostoksilla. Tai siis mitään ei pitänyt ostaa, mutta kuinkas taas kävikään...


Ensin kuolattiin hieman jonkin herkkumyymälän valikoimaa, vähän teki mieli ostaa tuollanen!


Namnamnam. En sitten kuitenkaan ostanut yhtään, koska hinnat olivat n. 7$. Ehkä vielä joku kerta raaskin ostaa karamelliomenan, koska en ole ikinä syönyt sellaista, mutta nyt lompakko aneli armoa ja säästin nekin rahat johonkin muuhun.


Nooooo, ei sitten kovin pitkään säästelty karamelliomenarahoja kun löyty jotain herkullista ostamisen arvoista. 


Ostin muistaakseni viime kesän reissulla Tukholman Aldosta lompakon, joka on kestänyt tosi hyvänä melkein vuoden verran. Hyvän kokemuksen vuoksi voin maksaa hieman enemmän tuotteesta, joka kestää pidempään kuin jokin halpisversio.


Bongasinkin alesta iiiiihanan laukun! Yleensä ostan tylsiä mustia tai beigejä laukkuja, mutta nyt en vaan voinu vastustaa tuota valioyksilöä.


Siis miten herkullisen näköinen voi yksi laukku olla? Kiva piristys asuun kuin asuun, tuo on niin kesäfiilis-laukku :)





Laukun ostamisen jälkeinen hyvä fiilis lopahti pikkusen taas kun käytiin kenkäkaupoissa. Taas kerran päädyin kiroamaan jalkojen kokoa. Prkl kun ottaa pattiin kun ei voi ostaa kivoja kenkiä! Hyllyyn jäivät siniset kivat korkkarit, koska pienipään myynnissä olevaan kokoon, joihin laitettiin vielä pohjalliset alle, mahtui vielä etusormi kantapään taakse. Kiva. Sitten mentiin kattomaan Converseja, jotka maksaa täällä n. 45€. Löysin tällaiset, mutta varastossa oli miun kokoa vain matalavartisena (lasten kokoa :D)... Myyjän mukaan niitä pienempiä pystyi tilaamaan korkeavartisena, mutta kun yritettiin tilata niitä, niin kappas kun ei ollutkaan miun kokoa saatavilla. Pikkusen ärsytti. Käytiin ostoskeskuksen kaikissa urheiluliikkeissä, mutta missään ei myyty niin kivan värisiä, joten enpä sitten saanu Converseja (ärsyynnystasoa nosti vielä hieman illalla se, että Conversen nettisivuilla on -20% ale, mutta ne toimittavat vaan USAn puolelle. Argh.)

Eli joku voisi antaa miulle lahjaksi jalat koko 37 tai 38, kiiitoooooos ei miulla muuta!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti